Tämä olikin kirjoitetu 2014 ja jäänyt luonnokseksi. Julkaisen sen nyt, sillä äiti tuskailee yhä edelleen, miksi vanhenee ja saa kärsiä. 93. syntymäpäivänään muutama päivä sitten aamun herätyskommentti oli: olin jo kuoleman porteilla, enkä vielä päässyt sisään.

Joskus 2014:

- Elämä on käynyt tylyksi, mutta vielä pitää silmät avata aamulla, puhuu äiti aamulla sukulaiselleen.

On kulunut melkein vuosi siitä, kun kirjoitin edellisen blogipostaukseni. Vuoteen mahtuukin tapahtumia, paljon mutoksia. Tai ehkä niin vain tuntuu. Toisaalta muutokset ovat äidin ikään nähden väistämätömiä.

Äidin kommentti osoittaa, ettei äiti täysin ymmärrä vanhenemisen fyysisistä etenemistä. Fysioterapeuti, joka käy viikottain,
vastasi äidin valitukseen alituisesti vähenevistä voimista, että pyrimme pitämään voimasi ja kuntosi tasaisena, niinkuin ne ovat tällä hetkellä, mutta vanhenemista emme pysty valitetavaasti enää "parantamaan".

Tuntui että viesti meni kuin hanhen selästä alas.

Palaan tauolta

Edellinen postaus oli vuodelta 2013. silloin sai äitini diagnoosin Azheimerin tauti.  En osannut sen jälkeen kirjoittaa tänne vaikka usean kerran olen ajatellut aloittaa. Kirjoittaminen tuntui vaikealta ja tuntuu vieläkin.

Äidin Alzheimer on yksi elämäni vaikeista asioista, ellei vaikein. Alzheimerin rinnalla ei tunnu olevan mitään hauskaa, ei mitään toiveita, ei mitään helpompaa.

Jaksoin tällä kertaa aloittaa. Se on hyvä. Olen pyristellyt  masennusta vastaan ja toivon että asioista kirjoittaminen helpottaa irtaantumaan, Yleensä en masennu, löydän aina jotakin posiiivista.

Juuri äsken päätin herätä aikaisemmin aamulla, että voisin pari tuntia maalata. Päivä menee usein kaikenlaisessa arkiasioiden hoitamisessa pirstaleiseksi, ettei sellaista mielenrauhaa saa aloittaakseen, vaikka aikaa olisikin. Istun vain väsyneenä.

Voisin jaksaa paremmin äidin kanssa.

Äidin  muistitestin pisteet pari viikkoa sitten olivat 15/30, mikä tarkoitaa keskivaikeaa Alzheimerin tilaa.

iPad-tyttö

Olisinko uskonut muutama vuosi sitten, että Aisha opettaisi Melbournen Suomi-koulussa!
Joka toinen lauantai eri-ikäiset ryhmät kokoontuvat Melbournen Suomi-kirkolla, jossa kävimme tutustumassa  leikkiryhmään Zoen ollessa pienenpieni parikuukatinen mummon rintahuivirepun suojissa

Siellä leikittiin ja laulettiin, sitten pidettiin takapihalla nyyttäripiknik. Samalla nuoret äidit tutustuvat toisiinsa. Taaperoita oli lähemmäs parikymmentä.

Zoen sanavarasto kasvoi aluksi melko tasan suomen ja englannin sanoilla. mutta nyt alkaa ympäristön kieli voittaa. Viimeisin uusi sana, oli mummolle ainakin yllätys - iPad! Muita bowl, park. sanojen oppimisessa taitaa myös tarhalla olla suuri merkitys. Zoe käy pari kertaa viikossa tarhalla, ja pitää siitä kovin. Zoe on niin touhukas ja määrätietoinen pikkuinen, eikä ikävöi yhtään tarhalla. Toisin kuin Saku-eno, joka itki ensimmäisen kuukauden. Aisha-äiti sensijaan vilkutti reippaana äidille heiheit ja paineli leikkeihin, silloin Karachissa.

Mutta niin, eihän se ihme, jos iPadin avulla Zoe saa jutella Adelaideen grannyn ja grandpan kanssa, Lappeenrantaan isomummin ja mummon kanssa, Kiinaan Saku-enon kanssa vain tärkeimmät mainitakseni. Ja osaa näyttää omia juttujaan, moiskauttaa pusuja ja yleensäkin kommunikoida luontevasti iPadin kera kaikkien meidän kanssa. Äiti vain siirtää iPadin kätevästi eri paikkoihin,

Edit 8.7. Tämä olikin jäänyt julkaisematta! Mutta nythän tähän sopii uusin kuva, jonka nappasin jutellessani Zoen kanssa skypessä. Zoe oli saanut uden Pepa-possu yöpaidan. Iltarituaaliin kuuluu kaikkien pehmoeläimien ja mollamaijan peitteleminen ja taputtaminen nukkumaan väliin lattialle, väliin leikkipöydälle; nai nai (night night).

Zoe on kahden viikon vierotuksessa, mikä tarkoittaa sitä, että äiti maitoineen on kaksi viikkoa Adelaidessa 1000 kilometrin päässä. Daddy kertoi, että kaksi ensimmäistä yötä olivat olleet itkuisia. Jännityksellä odotellaan, miten sujuu kun äiti palaa, eikä halaisi enää imettää.

Keävt katosi, mustikat kysyvät....pionit kukkineet

Huomaan, etten kesäkuussa ehtinyt yhtään päivitystä kirjoittamaan. pihamaa ja muut kesän riennot, savusaunat, uinnit, ystävät ja kesävieraat ovat vieneet valoisat kesän tunnit ja vähän enemmänkin.

Kaikki on etuajassa tänä vuonna. Mustikoita ja metsämansikoita maistoin jo juhannuksena. Kanttarellin napiskoita näin pari päivää sitten, en raaskinut vielä kerätä. Punaiset viinimarjat aurinkoisessa paikassa ovat jo syötäviä.

Pionit ovat ajat sitten kukkansa karistaneet, paitsi yksi koralllinvärinen erikoisus, jonka yksi kukkaksista viipyilee väriminttujen tukemana vielä. Kukka on kuin lautanen avauduttaan.

Omenapuut kukivat heikosti, eilen katselin yhden puun alla ja bongasin kaksi omenaa. Luumuja tulee paljon.
Kesäkrpitsoita olen jo ottanut kolme kymmenne sentin mittaista.

Odotan apulaistani Kiinasta, iso lista töitä odottaa...kuopan kaivuuta, kasvimaan ympäröiminen kivi- ja/tai tiiliaidanteella, miten nyt saamme käytettyä materiaalia. Mutamaksi viikoksi odotan rohonleikkaajaa. Se käy ihanasti kuntoilusta eikä sinänsä pahitteeksi, mutta miten miusta tntu, että kun saan toisen puolen pihaa leikattua, on toinen puoli valmis uuteen urakkaan.

Joka päivä katselen ympärilleni kiikussa huilatessani ja saan ideoita tehdä sitä ja tätä, siirtää nämä ja no kasvit, sitten en muista mitä olen suunnitellut! Pitäisi oikeastaan lvata, etten hanki enää uusia kasveja. Mut...

Tänään oli ensimmäinen päivä akvarellikurssilla. Olen haaveillut siitä vuosia. Viimeksi maalasin vesiväreillä kai lukiossa. Uuvuttavan ihana päivä...kaksi yritelmää eivät kelvollisia kenellekään näytettäväksi. Huomenna ehkä edistystä, tai toivon että perjantaina kurssin loputtua on joku työ, jota kehtaa näyttää.

Alla samassa paikassa 60-luvulta kasvaneet äidin pionit (yli 20 kukkaa). Viime vuonna siirretty pioni kukki pari kukkaa, tänä vuonna ei yhtään. Lehtivarret kyllä kasvoivat kaniisti. Ylimmissa kuvissa nelisen vuotta kasvanut erikoisen korralinoranssi pioni, joka vaalenee kermanvaaleaksi vanhetessaan (kuusi kukkaa, viime vonna neljä).

Kotisaunassa vanhetaan

Istuin löylyn jälkeen reporankana, salaa päämummolta Saku-tölkki tuolin sivussa. En reporankana saunan löylyistä, vaan koko päivän pihatöistä. Huomio, Sakut on ostettu reilu vuosi sitten Tallinnasta, 24 tölkistä on vielä monta jäljellä saunajuomaksi, siis sellainen salailu, sillä päämummo saattaisi keksiä jotain ihan muuta jos sakuni näkisi.

Siinä melkein kataatonisena istuessani päämummo tuli kuivattelemaan. Katsoin päämummon vanhenevaa olemusta. Juuri tänään tuntuu siltä, että päämummon askel on hutarampi kuin koskaan ja turhautuminen omaan heiveröitymiseen huipussaan. "Mitä siinä kylmässä istut."

Katson päämummon, äitini, 90-vuotiasta kehoa. Meidän välillämme on reilu kaksikymmentä vuotta. Niin vähän, havahdun väsymyksestäni, joka sekin on tänään huipussaan. Onko tämä iän tuomaa väsymistä, enkö jaksakaan enää kuin ennen?  No, enhän yleensä mittaile väsymyksiäni mittatikulla, mutta tänä vuonna pihatyöt tuntuvat väsyttävän nopeammin, enemmän.

Mutta kun katson äitiä, humahtaa tietoisuus vanhenemisestani, ei sentään, olenhan melko lähellä seitsemääkymppiä! Lasken, ehkä kymmenen vuotta ja olen melkein kahdesankymmentä. Sain itseni kiinni ajattelemasta, että tuskin näen tänään istuttamaani kirsikkapuuta täysikasvuisena kukkaloistossaan. Vuosia ei ehkä ole jäljellä niin paljoa. Tai jos eläisin yhtä kauan kuin äitini, kahdessakymemnessä vuodessa kirsikkapuu olisikin aika iso, ja kaunis kukkiessaan.

 Kolme vuotta sitten istuttamani kirsikkapuu on vielä hento ja vähän minua korkeampi. Viime kesänä siinä oli kymmenisen kirsikkaa, joista sain kaksi. Linnut olivat ehtineet ensin. Paitsi, että parasta muistaa päämmmon kommentti tänään "omenapuut on ainakin miun niinkauan kun elän, revin vielä tuon oksan alas".

Mistä moinen kommentti! No, olen ripustanut sille oksalle kaksi sievää nättiä, omasta mielestäni, tekemääni keraamista kelloa. "Ne on lasten leluja tai lehmille sopis, ota ne pois."

Siinä oli siis äitini saunasta kuivattelemassa, ikäisekseen hyvässä kunnossa, mutta keho on jo rutistunut, löysä, kuin ylimääräinen vaate hentojen jäsenien peittona. Kysyin aamulla, miltä hieman turvonnut jalka tuntuu."En tiiä", sain vastaukseksi vihaisesti. Päämummo on vihainen vanhenemiselleen. Ja kiukkuinen minulle. Nakkasi raparperikiisselin jääkaappiin. "Ei sitäkään kukaan syö, vaikka tein." Kukaan on sitä syönyt kyllä, mutta päämummo tekee aina yhtä suuren annoksen, kun talossa oli enemmän syöjiä,

"Ei tuo mittää lämmintä anna, jos pelti rotkottaa puoliks auki", ilmoitti päämummo lauteilla. En osaa vieläkään lämmittää saunaa kunnolla. Jätin sanomatta ettei sauna ollut vielä valmis. Päämummolle saunan lämmitys on matemaattisen tarkkaa ajoitusta. Pitää nähdä kuuden, seitsemän ja puoliyhdeksän uutiset. Viime saunakerralla päämummo piti kiirettä uutisia katsomaan, ettei käynyt ollenkaan löylyissä.

Huomenna on Myllysaaren naistensauna, terapiani, rentoutumisiltani. Vertaistukea. Saimaan vesi ehkä vielä virkistävän viileää.

Tuli mieleen, järjestäisikö omenankukkapiknikin pihalla kun omenankukat puhkeavat. Pihakukkia tänään:

Myyrien palsternakkapöytä!

Palsternakkojen kannat pilkottivat ja innoissani aloin varoen nostaa hangolla pullean näköisiä palsternakkojani, jotka olin jättänyt talven yli maahan. Saataisiin heti lumien sulettua tuoretta omasta maasta.

Kaikki kymmenkunta palsternakkaa oli syöty, hienoin pöytätavoin oli nakerrettu nakat niin, että juuri yläosa naatteineen oli jätetty paikalleen kuppeina. Ohuen ohuet kupit olivat  kuin kananmunankuoret.

Pöydän viimeiseen tuoliin ei ollutkaan ruokailijaa ilmaantunut, sen palsternaakan korjasin kokonaisena.

Vappu Parikkalan patsaspuistossa

Upea paikka! Vapunaatoksi keväinen viileä ilta Parikkalan patsaspuistossa. Netistä löydät paljon tietoa puistosta täältä. Suosittelen! Paitsi noin 500 patsasta, kukkasia monta sataa, ihania perennoja, kukkaketoja, salainen puutarha....on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen elämäntyö. Käsittämätön paikka, joka on ...sanoin kuvaamaton, se pitää nähdä!

Kannatusyhdistys järjesti pienen herttaisen vappukarnevaalin siellä. Itämaista tanssia myös lämmikkeeksi yleisö mukana. Muotinäytös "Veijon mallisto" johon ideat oli saatu puiston patsaiden asuista. Ohjelmassa vielä klassista musiikkia, kivoja runoja, sekä puiston kahden vanhimman patsaan lakitus. Buffetissa oli kaikkea hyvää siman ja munkkien lisäksi.  Seuraava tapahtuma on taimien vaihtopäivä, siementen myyntiä...25.5. Sinne tekisi mieli mennä.